Jouluun helpotusta: Helenan ruokarajoitteiden mukainen juhlapöytä

Äitini, Helena Kemppainen, on vuosien varrella luonut satoja reseptejä, testannut, tuunannut ja jalostanut ruokia ihmisille, joille arki ei ole aina mutkaton. Hän on helpottanut niin monen ruokarajoitteisen elämää, että tuntui lopulta itsestään selvältä antaa jotain takaisin. Siitä syntyi tämä joulun reseptipläjäys – juuri Helenan ruokarajoitteille laadittu kokonaisuus ja ennen kaikkea minulta äidille annettu etukäteinen joululahja: helppo, valmis ja stressitön joulupöytä.

Valmista nyt, nauti jouluna

Tämän kokonaisuuden idea on yksinkertainen: tee joulu ajoissa. Kaikki alla olevat reseptit on suunniteltu niin, että ne kestävät pakastuksen moitteettomasti. Kun jouluaatto koittaa, riittää että nostat herkut sulamaan vuorokautta aikaisemmin. Joten Joulupäivänä tarvitsee enää vain lämmittää laatikot uunissa – ja kas, juhlapöytä on valmis ilman kiirettä, ilman stressiä, aivan kuin joulu olisi tullut itsekseen.

Ajatus lähti oikeastaan siitä, kun vilkaisin jauho- ja kuivakaappeja. Siellä oli niin monta hyvää ainesta menossa päiväysten ohi, että jotain oli pakko tehdä ja mielellään heti. En halunnut antaa ruokahävikin yllättää, joten päätin tehdä joulun etukäteen talteen.

Niin syntyi tämä pieni reseptikokoelma: 

  • Gluteeniton porkkanalaatikko
  • Gluteeniton lanttulaatikko
  • Vegaani saaristolaisleipä tattarista
  • Gluteeniton tattari-taatelikakku

Kun reseptit lopulta asettuivat omille paikoilleen, tajusin, että tästä syntyi juuri sellainen kokonaisuus, jota itse olisin toivonut kiireisen joulukuun keskelle: selkeät, toimivat ja helposti toteutettavat ruoat, jotka kestävät pakastuksen ja pääsevät oikeuksiinsa aaton pöydässä. Tässä on tietenkin vain osa joulupöydän perinteisistä herkuista, mutta jo nämä kattavat ison osan siitä työstä, jota äiti varmasti arvostaa. Varsinkin kun joku on tehnyt sen tällä kertaa valmiiksi hänen puolestaan.

Nyt on aika siirtyä itse asiaan. Tässä tulevat reseptit, jotka pelastivat minun kuivakaappini ja tekevät toivottavasti myös sinun joulustasi hieman helpomman.

Maistuvaa joulun odotusta toivottaa,

Fiude


Resepti: Fiialiisa Kemppainen

Annosmäärä: 3 kpl 0,85 l foliovuokaa valmista laatikkoa

  • Energia 355 kJ / 85 kcal
  • Rasva: 0,8 g
  • Tyydyttynyt rasva: 0,2 g
  • Hiilihydraatit: 17 g
  • Sokeri: 4,5 g
  • Proteiini: 1,4 g
  • Suola: 0,22 g
  • 1 kg porkkanasosetta
  • 8 dl vettä
  • 1 ½ dl raakaa puuroriisiä
  • 1 kananmuna
  • ½ dl tummaa siirappia
  • 1 ½ tl suolaa

Pinnalle: gluteenittomia korppujauhoja. Käytin itse tekemää hapanjuurikorppujauhoa.

  1. Huuhtele puuronriisi 2–3 kertaa. Keitä vesi ja riisi miedolla lämmöllä, kunnes riisi on pehmeää ja neste imeytynyt.
  2. Anna riisin jäähtyä hetki. Sekoita kulhossa porkkanasose ja keitetty riisi tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon kananmuna, tumma siirappi ja suola. Sekoita hyvin ja tarkista maku.
  3. Jaa massa kolmeen 0,85 litran alumiinifoliovuokaan. Tasoita pinta ja ripottele päälle kevyesti gluteenittomia korppujauhoja.
  4. Paista laatikkoja 175 °C uunissa 45 minuuttia, kunnes pinta on kevyesti ruskistunut ja rakenne hyytynyt.
  5. Anna laatikoiden jäähtyä kunnolla. Laita tämän jälkeen foliovuokien kannet päälle ja merkitse kanteen tuotteen nimi sekä päivämäärä. Säilytys: laatikko säilyy pakastimessa noin 1–3 kuukautta.

Resepti: Fiialiisa Kemppainen

Annosmäärä: 2 kpl 0,85 l foliovuokaa valmista laatikkoa

  • Energia: 565 kJ / 135 kcal
  • Rasva: 7,0 g
  • Tyydyttynyt rasva: 4,5 g
  • Hiilihydraatit: 15 g
  • Sokeri: 6,5 g
  • Proteiini: 1,7 g
  • Suola: 0,30 g
  • 1 kg lanttusosetta
  • 1 dl gluteenittomia korppujauhoja (n. 80 g)
  • 1 kananmuna
  • ½ dl tummaa siirappia
  • 1½ tl suolaa
  • 100 g voita

Pinnalle: gluteenittomia korppujauhoja. Käytin itse tekemää hapanjuurikorppujauhoa.

  1. Sekoita kaikki ainekset kulhossa.
  2. Jaa massa kolmeen 0,85 litran alumiinifoliovuokaan. Tasoita pinta ja ripottele päälle kevyesti gluteenittomia korppujauhoja.
  3. Paista laatikkoja 175 °C uunissa 45 minuuttia, kunnes pinta on kevyesti ruskistunut ja rakenne hyytynyt.
  4. Anna laatikoiden jäähtyä kunnolla. Laita tämän jälkeen foliovuokien kannet päälle ja merkitse kanteen tuotteen nimi sekä päivämäärä. Säilytys: laatikko säilyy pakastimessa noin 1–3 kuukautta.

Resepti: Fiialiisa Kemppainen

Annosmäärä: 1-2 kpl 1,5litraista alumiini vuokaa leipää

KESKIMÄÄRÄINEN RAVINTOSISÄLTÖ (100 g)

  • Energia: 960 kJ / 230 kcal
  • Rasva: 5,5 g
  • Tyydyttynyt rasva: 0,6 g
  • Hiilihydraatit: 34 g
  • Sokeri: 10 g
  • Ravintokuitu: 8 g
  • Proteiini: 3,5 g
  • Suola: 0,20 g

Leivän voiteluun:
Tumma siirappi + vesi (1:1)

  1. Sekoita vesi ja psyllium kulhossa ja anna turvota noin 10 minuuttia.
  2. Yhdistä toisessa astiassa kuivahiiva, pellavarouhe, tattarihiutaleet, tattarijauho, tapiokatärkkelys ja suola.
  3. Lisää siirappi psyllium-vesiseokseen ja sekoita tasaiseksi.
  4. Lisää kuiva-aineet kahdessa erässä ja sekoita, kunnes taikina on tasainen, paksu massa.
  5. Jaa taikina alumiini vuokiin ja tasoita pinta. Paista 175 °C noin 1h- 1h 15 minuuttia, kunnes leipä on kiinteä.
  6. Voitele leipiä siirappi-vesiseoksella 2–3 kertaa paiston aikana.
  7. Anna jäähtyä kokonaan ennen leikkaamista.

Säilytys: saaristolaisleipä säilyy pakastimessa noin 4-6 kuukautta. Pakasta leipä hyvin suljettuna, jotta sen rakenne ja aromit säilyvät. Sulata leipä huoneenlämmössä n. 2-3 h ennen tarjoilua.

Resepti: Fiialiisa Kemppainen

Annosmäärä: 1-2 kpl kuivakakkuvuokaa

  • Energia: 1450 kJ / 345 kcal
  • Rasva: 14 g
  • Tyydyttynyt rasva: 9 g
  • Hiilihydraatit: 48 g
  • Sokeri: 33 g
  • Proteiini: 3,5 g
  • Suola: 0,30 g
  • Gluteenittomia korppujauhoja vuokaan
    (esim. hapanjuurikorppujauhoja tai mitä tahansa gluteenittomia korppujauhoja)
  • 250 g taateleita
  • 200 g vettä
  • 200 g voita
  • 2 munaa
  • 160 g fariinisokeria
  • 60 g taatelisokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 260 g Tattaritilan vaaleita tattarijauhoja
  1. Voitele kuivakakkuvuoka/vuoat voilla ja korppujauhota gluteenittomilla korppujauhoilla.
  2. Laita kattilaan taatelit, vesi, voi, fariinisokeri ja taatelisokeri.
  3. Kuumenna, kunnes taatelit pehmenevät ja sokerit sekä voi ovat sulaneet. Ota kattila sivuun ja anna seoksen jäähtyä hetki.
  4. Sekoita kulhossa tattarijauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja ruokasooda keskenään.
  5. Lisää munat taateliseokseen yksitellen hyvin sekoittaen.
  6. Lisää kuivat aineet taateliseokseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  7. Jaa taikina 1–2 kuivakakkuvuokaan.
  8. Paista 175 °C noin 55 minuuttia.

Säilytys: kuivakakku säilyy pakastimessa noin 2-3 kuukautta. Pakasta kakku hyvin suljettuna, jotta se ei kuivu eikä ime hajuja. Sulata huoneenlämmössä 1-2h ennen tarjoilua.

Liity MakuaMedian uutiskirjeen tilaajaksi ja saat herkullisia reseptejä, vinkkejä ja etuja suoraan sähköpostiisi!

Emme spämmää! Lue tietosuojakäytäntömme saadaksesi lisätietoja.

Vastaa